Aikuisen atooppinen ihottuma ja sen hoito

Atooppinen ihottuma on krooninen tulehduksellinen ihotauti, mikä on yksi yleisimmistä ihotaudeista. Sitä on sairastanut 20–30 % aikuisista jossain elämänsä vaiheessa.

Atooppinen ihottuma heikentää merkittävästi sairastavien elämänlaatua, ja sen hoito on aikaa vievää.

1. Atooppinen ihottuma

 1.1. Atooppisen ihottuman määritelmä

Atooppinen ihottuma eli atooppinen ekseema on krooninen tulehduksellinen ihotauti, jolle tyypillistä on ihon kutina sekä vaikeasti ennustettavat ja toistuvat pahenemisvaiheet. Atoop- pinen ihottuma on yksi Suomen yleisimmistä ihosairauksista. Jopa 20–30 % aikuisista on joskus sairastanut tautia. (Salava 2021.) Atooppinen ihottuma alkaa yleisimmin varhaislap- suudessa ja paranee kouluikään mennessä. On kuitenkin tavallista, että tauti palaa murros- iässä tai aikuisiässä takaisin. Noin puolella atooppisen ihottuman lapsena saaneista tauti jatkuu läpi elämän. (Ilves & Remitz-Reitamo 2020.) Aikuisväestössä atooppisen ihottuman vallitsevuus on noin 10 % (Käypä hoito -suositus 2016).

Atooppisessa ihottumassa ihosta puhutaan atooppisena ihona. Sille ominaista ovat poik- keava kuivuus ja herkkä ärtymystaipumus. Iholla on tällöin puutteellinen läpäisyeste. Ihon läpäisyesteen tarkoituksena on estää mikrobien ja erilaisten ärsyttävien aineiden sekä al- lergeenien pääsyä ihoon ja vähentää veden haihtumista ihosta. Atooppisessa ihottumassa suuri osa geenimutaatioista kohdistuu juuri ihon läpäisyestettä rakentavien ja muokkaavien proteiinien geeneihin. (Ilves & Remitz-Reitamo 2020.) Ihon läpäisyesteen ollessa puutteel- linen, kosteus pääsee haihtumaan iholta, mikä lisää sen kuivuutta ja ulkoiset ärsykkeet pää- sevät helpommin ihon sisälle aiheuttamaan tulehduksen (Allergia-, Iho- & Astmaliitto ry 2021).

Atooppisen ihottuman syntyyn vaikuttaa geeniperimä ja taipumus sen saamiseen on osit- tain perinnöllistä. Jos molemmat vanhemmat sairastavat atooppista ihottumaa, on lapsen riski sairastua jopa kolminkertainen. Toisen vanhemmat sairastaessa on lapsen riski sai- rastua lähes kaksinkertainen. (Ilves & Remitz-Reitamo 2020.) Myös ympäristötekijät voivat nostaa riskiä saada atooppinen ihottuma. Näitä ovat muun muassa sikiövaiheessa äidin raskaudenaikainen tupakointi ja altistuminen eri ympäristösaasteille. Varhaislapsuudessa ympäristön mikrobeille altistuminen voi suojata atooppiselta ihottumalta, jota tukevat ha- vainnot siitä, että kontaktit maatilan eläimiin tai koiriin saattavat vähentää atooppisen ihot- tuman ilmaantuvuutta. (Mäkelä ym. 2020, 96.)

1.2. Atooppisen ihottuman kliininen kuva

Atooppisen ihottuman kliininen kuva vaihtelee riippuen siitä, missä ikäryhmässä se esiintyy. Ominaista kaikille on ihomuutokset, joita esiintyy tyyppipaikoissa. Ihomuutoksia ovat epä- tarkkarajaiset hilseilevät läikät, jotka ovat väriltään vaaleanpunaisia. Iho voi myös jäkälöityä eli paksuuntua. (Ilves & Remitz-Reitamo 2020.) Lapsena taudinkuva on usein akuutimpi ja aikuisella kroonistunut. Atooppisen ihottuman sijainti ja oirekuva vaihtelee ikäkausittain. (Joronen 2013, 13.) Aikuisen atooppisen ihottuman tyyppipaikat ovat taipeet, kasvot ja sil- mäluomet sekä kaula ja niska. Myös käsissä esiintyy usein ärsytysihottumaa. (Käypä hoito

-suositus 2016.) Aikuisilla käsi-ihottuma esiintyy erityisesti sormenpäissä, kynsivalleissa ja sormien väleissä (Airola 2021). Joissain tapauksissa atooppinen ihottuma voi kehittyä hyvin laaja-alaiseksi eli erytrodermiseksi, jossa 70 % potilaan ihosta on ihottuman peitossa. Tä- män laukaisee pääasiassa stressi tai ilmastotekijät. (Mäkelä ym. 2020, 102.)

Käypä hoito -suosituksen (2016) mukaan atooppinen ihottuma voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan, jotka ovat lievä, keskivaikea ja vaikea tautimuoto. Lievässä tautimuodossa poti- laan iholla on kuivia alueita, satunnaisesti punoitusta ja lievää kutinaa. Keskivaikeassa tau- timuodossa potilaalla on kuivien ihoalueiden lisäksi toistuvaa kutinaa ja punoitusta sekä mahdollisia ihorikkoja ja ihon jäkälöitymistä. Vaikeassa tautimuodossa ihon kuivuuden li- säksi potilaan iho on jatkuvasti kutiseva ja punoitusta esiintyy laajasti. Tämän lisäksi iholla on ihorikkoja, se on huomattavasti paksuuntunut. Iholla on myös nähtävissä verenvuotoa, vetistystä, karstoittumista ja pigmentaatiohäiriöitä. Luokkien arvioimiseksi käytössä on eri- laisia mittareita, joista käytetyimmät ovat Scoring of Atopic Dermatitis eli SCORAD ja Ec- zema Area and Severity Index eli EASI.

1.3. Atooppisen ihottuman diagnostiikka

Atooppinen ihottuma voi olla hankala määritellä ja diagnosoida, sillä sen kliiniset löydökset vaihtelevat yksilöllisesti potilaan mukaan. Atooppisen ihottuman diagnosointiin ei myöskään ole olemassa suoraan varmuutta antavia tutkimuksia tai diagnostisia testejä. (Johansson 2017.) Näin ollen atooppisen ihottuman diagnoosi on kliininen ja sen tekee lääkäri. Tärkeim- pänä piirteenä pidetään kutinaa, joka muiden tyypillisten löydösten, kuten ihottuman ulko- näön ja sijainnin kanssa riittää usein diagnoosiin. Anamneesissa eli esitiedoissa selvitetään, minkä ikäisenä ihottuma on alkanut esiintyä ja millä alueilla sitä on. (Mäkelä ym. 2020, 101.) Samalla arvioidaan ihon kuivuutta, ihottuman laajuutta sekä laatua. Ihottumaa voidaan käy- tännössä pitää atooppisena ihottumana, jos se on krooninen ja jatkuvasti toistuva, kutiava ja sijaitsee tyypillisillä alueilla ikään nähden. Ihottumassa tulee myös näkyä punoitusta, in- flammaatiota eli tulehdusta, kutiavia papuloita, raapimisen jälkiä ja siitä seuranneita ihorik- koja sekä jäkälöitymistä. (Joronen 2013, 15.) Aikuisilla erotusdiagnostisesti tärkeitä tauteja ovat psoriaasi, ihokeliakia, syyhy sekä muut ekseemat. Jos ihottuma on laaja-alaista eikä se reagoi hoitoon, on syytä pitää mielessä myös iholymfooman mahdollisuus. Diagnosoin- nissa voi käyttää hyödykseen atooppisen ihottuman diagnostisia kriteerejä, jotka esitellään taulukossa 1. (Mäkelä ym. 2020, 101.) Yleensä allergiaselvitykset eivät ole aikuisilla tär- keitä, mutta niitä voidaan käyttää selvittämään, pahentavatko jotkin tekijät vaikeahoitoista atooppista ihottumaa. Epikutaanitesti eli lapputesti, jossa testataan viivästynyttä kosketus- yliherkkyyttä, on aiheellinen silloin, jos paikallishoidot eivät enää tehoa, sillä silloin kyseessä voi olla jollekin paikallishoidossa käytettävälle aineelle herkistyminen. (Käypä hoito -suosi- tus 2016).

Taulukko 1. Atooppisen ihottuman diagnostiset kriteerit (mukailtu Mäkelä ym. 2020, 101)

2. Atooppisen ihottuman hoito

2.1. Ihon omahoito ja hoidon ohjaus

Omahoito tarkoittaa potilaan itsensä tekemää oman hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja hoitamista. Potilaan oma rooli on aktiivinen ja hoitotyön ammattilaiset tarjoavat suoraa tai epäsuoraa tukea hoidon onnistumiseen. Omahoidon hyötynä on potilaan lisääntyneet mah- dollisuudet vaikuttaa omaan hoitoonsa ja sen suunnitteluun sekä hoitaa paremmin itse omaa sairauttaan. Omahoitoa voidaan käyttää laajasti eri tilanteissa, joista yksi on kroonis- ten sairauksien seuranta ja hoito. (Sitra 2014, 6.) Vaikea atooppinen ihottuma on elämän- laatua heikentävä tekijä. Siitä kärsivillä on muuta väestöä enemmän esimerkiksi uniongel- mia ja kroonista väsymystä. Aikuiset kokevat stigmaa eli häpeäleimaa ihottumastaan ja mieliala voi laskea merkittävästi. (Käypä hoito -suositus 2016.) Atooppinen ihottuma on krooninen tauti ja hoidon tavoitteena on saada sen oireet hallintaan tai lievässä tautimuo- dossa kokonaan rauhoitettua. Keskeisin hoitomuoto on aktiivisen ihotulehduksen paikalli- nen hoito. (Mäkelä ym. 2020, 103.) Omahoito pitää sisällään perusvoiteiden ja paikallishoi- tojen käytön, sekä pahentavien tekijöiden välttämisen (Käypä hoito -suositus 2016).

Atooppisen ihon perusominaisuuteen, kuivuuteen, pyritään vaikuttamaan kosteuttavilla pe- rusvoiteilla. Ne parantavat myös ihon suojausestettä ja helpottavat kutinaa. Perusvoiteet voivat vähentää atooppisen ihottuman pahenemisvaiheita ja paikalliskortikosteroidien käyt- töä. (Lee ym. 2016, 2.) Standardi on, että perusvoiteita tulee käyttää 250 g – 500 g viikossa ja päivittäin voidella ihoa 1–2 kertaa (Ring ym. 2012, 4; Käypä hoito -suositus 2016; Lee ym. 2016; Wollenberg ym. 2018, 10). Potilaan hoitomyönteisyyttä auttaa se, jos tämä on itse valinnut itselleen sopivan perusvoiteen. Perusvoiteita on markkinoilla monen tyyppisiä. Hoito on hyvä aloittaa keskirasvaisella voiteella, joka yleisimmin sopii hyvin ihon perushoi- toon. Jos potilas kokee tämän epäsopivaksi, voidaan kokeilla rasvaisempia tai kevyempiä voiteita. Ihon kirvely rasvauksen jälkeen johtuu yleensä liian kevyestä voiteesta. Vuodenajat vaikuttavat myös voidetyypin valintaan. Kesällä tarvitaan kevyempiä voiteita ja talvella ras- vaisempia. (Käypä hoito -suositus 2016.)

Atooppista ihottumaa sairastavan ei tarvitse välttää peseytymistä eikä päivittäinen peseyty- minen pahenna atooppista ihottumaa. Peseytyminen poistaa karstaa, likaa, hikeä ja voiteen jäämiä iholta sekä vähentää bakteerikolonisaatiota. Pesunesteenä voi käyttää hajustee- tonta, neutraalia saippuaa tai perusvoiteita. Ihon huuhteluun käytetään mieluiten haaleah- koa vettä, ja suihkussa käyminen kannattaa pitää ajallisesti lyhyenä. Peseytymisen jälkeen perusvoidetta levitetään vielä hieman kostealle iholle. Tällöin se sitoo ihoon kosteutta eikä kuivata sitä. (Käypä hoito -suositus 2016; Wollenberg 2018, 10.)

Hoidon ohjaus

Jotta sosiaali- ja terveysalan ammattilainen voi antaa laadukasta palvelua, se edellyttää näyttöön perustuvaa, ajankohtaista ja saatavilla olevan tiedon käyttämistä (Oikarainen ym. 2018, 6). Atooppisen ihottuman hoidossa sairaanhoitajalla on merkittävä rooli tiedon tarjoa- misesta potilaalle. Hoidonohjauksessa sairaanhoitaja tarjoaa potilaalle näyttöön perustuvaa tietoa sairaudesta ja sen hoitomenetelmistä tukien näin potilaan aktiivista osallistumista omaan hoitoonsa. (Van Os-Medendorp ym. 2020, 6.)

Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden mukaan, sairaanhoitaja on ammattilainen, joka toimin- nallaan edistää potilaan hyvää hoitoa sekä tukee ja kannustaa potilasta hoidossaan (Suo- men sairaanhoitajat 2020). Aikuisen atooppisen ihottuman hoidossa hoidon toteutuminen vaatii potilaan hyvää ohjausta, sitoutumista sekä kannustamista hoitoon ja motivaatiota po- tilaalta. Atooppisen ihon hoito vaatii kärsivällisyyttä ja sen hyväksyminen on joidenkin poti- laiden kohdalla haastavaa. Potilas voi turhautua hoitoonsa, sillä hoidolla sairautta ei pysty parantamaan, vaan sen tilannetta helpotetaan. Hoitajan rooliin kuuluu potilaan omahoidon tukeminen sekä potilaan motivoiminen ihon huolehtimiseen. Hoitaja on myös apuna sopi- vien voidetyyppien valinnassa ja ohjata niin perus-, kuin lääkevoiteiden oikeaoppisen käy- tön. Ohjauksessa kerrotaan potilaalle myös se, kuinka paljon voidetta käytetään eri ihoalu- eiden rasvaamiseen ja miten sitä levitetään. (Mäkelä ym. 2020, 103, 105.) Hyvä potilasoh- jaus lisää potilaan hallinnan tunnetta, eli hänen kokemustaan siitä, että sairauden kanssa pärjää ja sairauden oireisiin voi vaikuttaa. Potilaat, joilla tämä hallinnan tunne on vahva, pärjäävät yleensä paremmin sairautensa kanssa ja kokevat elämänlaatunsa paremmaksi. (Lipponen 2014.)

Atooppisen ihottuman hoidonohjauksessa tulee huomioida myös pahentavien tekijöiden välttäminen. Pahentavia tekijöitä on osittain tunnistettu tutkimusten avulla, mutta jokaisella potilaalla on oma kokemus siitä, minkä tämä kokee pahentavan atooppista ihottumaa. Ylei- siä pahentavia tekijöitä ovat kuiva sisäilma, materiaaliltaan karheat vaatteet, epäsopivat voiteet sekä jotkin iholle laitettavat kosmetiikka- ja hygieniatuotteet. Talviaika ärsyttää atooppista ihottumaa ja kesällä erityisesti hikoilu vaikuttaa ihon kuntoon. Yleisinfektiot ja ihon bakteeri- tai virusinfektiot voivat pahentaa atooppista ihottumaa. Eri allergiat voivat myös pahentaa tai ylläpitää ihottumaa. (Käypä hoito -suositus 2016.) Hoitaja voi ohjata po- tilasta myös Allergia-, iho- ja astmaliitto Ry järjestämiin erilaisiin sopeutumisvalmennuksiin, leireille sekä luentotilaisuuksiin atooppisesta ihottumasta (Suominen 2021).

Stressin ja psyykkisten tekijöiden on todettu olevan atooppista ihottumaa pahentavia teki- jöitä. Syitä sille, miksi ne laukaisevat pahenemisvaiheita, tunnetaan huonosti ja aiheesta on tehty vasta vähän tutkimuksia. (Käypä hoito -suositus 2016.) Suomalaisessa seurantatutkimuksessa vaikeaa atooppista ihottumaa sairastavista potilaista 45–67 % il- moitti stressin olevan suurin sairauttansa pahentava tekijä. Useissa tutkimuksissa on myös todettu, että ryhmäterapeuttiset keinot ovat olleet tehokkaita atooppista ihottumaa sairasta- villa potilailla. Erilaiset stressinhallintakeinot, rentoutumisterapiat ja atooppisen ihottuman kanssa elämiseen opettavat kognitiivisen käyttäytymisterapian keinot ovat vähentäneet vielä vuoden seurannan jälkeen atooppisen ihottuman oireita. (Koulu 2016.) Hoitohenkilö- kunnan tehtävänä on muistaa psykologisten tekijöiden ja atooppisen ihottuman yhteys. Hoi- donohjauksessa pyritään antamaan potilaalle tietoa stressin vaikutuksesta atooppiseen ihottumaan ja antamaan työkaluja sen lieventämiseen. Potilaan voi ohjata myös psykologi- sen tuen piiriin. (Senra & Wollenberg 2014, 42.)

Atooppisen ihottuman on myös todettu vaikuttavan negatiivisesti sitä sairastavan mielen- terveyteen. Atooppisen ihottuman negatiivinen vaikutus elämään alkaa usein jo varhai- sessa vaiheessa, ja nuoruuden kokemukset vaikuttavat vielä aikuisenkin elämän kulkuun. Nuorena vaikeasta atooppisesta ihottumasta kärsivillä on vaikeuksia luoda sosiaalisia suh- teita ja niiden muodostuminen viivästyy. Myös poissaoloja koulusta on enemmän kuin muilla. (Koulu 2020.) Ruotsalaisessa tutkimuksessa todettiin, että vaikeaa atooppista ihot- tumaa sairastavat aikuiset ovat alemmin koulutettuja ja he ovat todennäköisemmin sairaus- lomalla mielenterveydellisistä syistä ja kärsivät uupumuksesta (Theodosiou ym. 2019, 967,969).

Ihon ulkonäölliset muutokset vaikuttavat ihmisen itsetuntoon ja pitkäaikainen kutina lisää unihäiriöitä ja voi johtaa krooniseen väsymykseen. Nämä tekijät lisäävät myös masennusta ja ahdistusta. Masentuneisuus johtaa usein noidankehään, jossa potilaan riittämättömät voimavarat itsensä hoitamiseen pahentavat entisestään atooppista ihottumaa. Potilaan tu- keminen ja kuunteleminen ovat tärkeitä osia atooppisen ihottuman hoidossa. Hoidonoh- jauksen merkitys korostuu, sillä ihottuman hyvä hoito lieventää parhaiten sen aiheuttamaa kutinaa ja ihon kuntoa ja edesauttaa näin ollen potilaan mielenterveyttä. Kuviossa 1 on näh- tävillä atooppisen ihottuman aiheuttamaa taakkaa. (Koulu 2020.)

2.2. Paikallishoidot

Paikallishoito on atooppisen ekseeman hoidon perusta. Hyvällä paikallishoidolla saadaan mahdollisesti myös hyvä hoitovaste vaikeampiin tautimuotoihon. (Korhonen ym. 2021, 2944.)

Paikallishoitoon kuuluu perusvoiteiden lisäksi lääkevoiteiden käyttö. Lääkevoiteita ovat pai- kalliskortikosteroidit ja kalsineuriinin estäjät. (Allergia, – Iho- ja Astmaliitto Ry 2022.)

Paikalliskortikosteroidit

Paikalliskortikosteroidit ovat tärkein ja tavallisin lääke atooppisen ihottuman hoidossa. Ne ovat olleet käytössä jo yli 60 vuoden ajan. Niitä käytetään atooppisen ihottuman hoidossa vähentämään tulehduksesta johtuvaa ihon punoitusta ja turvotusta, kutinaa sekä vetistystä. Paikalliskortikosteroidit jaetaan neljään eri ryhmään vahvuutensa perusteella, joita ovat miedot, keskivahvat, vahvat ja erittäin vahvat kortikosteroidivoiteet. Potilaan ikä, ihon kunto, ihottuman alue ja laajuus sekä hoitojakson pituus ovat huomioon otettavia asioita voiteen valinnassa. (Mäkelä ym. 2020, 103.) Tavallisimmin atooppisen ihottuman hoitoon riittää mieto tai keskivahva paikalliskortikosteroidi. Hankalassa taudinkuvassa voidaan ottaa käyt- töön myös vahvat kortikosteroidivoiteet. Mitä vahvempi valmiste valitaan, lisääntyvät suo- rassa suhteessa myös haittavaikutukset ja ihoon imeytyminen. Vahvempia valmisteita vali- taan yleensä huonommin läpäiseville alueille, joita ovat muun muassa kämmenet, jalkapohjat ja hiuspohja. Miedompia valmisteita käytetään runsaasti läpäisevillä ihoalueilla, joita ovat kasvot, kaula ja genitaalialueet. (Käypä hoito -suositus 2016.)

Paikalliskortikosteroideja käytetään 1–2 viikon jaksoissa niin, että 1–2 viikkoa käytetään voidetta yhtämittaisena kuurina, jonka jälkeen tarvittaessa jatketaan ylläpitohoidolla kaksi kertaa viikossa. Tauko kuuriluontoisesta hoidosta on yleensä vähintään saman pituinen, mitä hoitojakso oli. (Käypä hoito -suositus 2016.) Miedompia voiteita levitetään 1–2 kertaa vuorokaudessa ihottuma-alueelle, keskivahvoja ja vahvoja voiteita kerran päivässä. Jos iholle on tarkoitus laittaa myös perusvoidetta, levitetään ensin kortikosteroidivoide ja noin tunnin kuluttua perusvoide. Paikalliskortikosteroidien pitkäaikaiseen yhtäjaksoiseen käyt- töön liittyy haittavaikutuksia, joista yleisimpiä ovat ihon oheneminen ja mustelmaherkkyys. Näitä vältetään kuurien jaksottamisella. (Käypä hoito -suositus 2016; Mäkelä ym. 2020, 103–109.)

Snellmanin (2015) mukaan paikalliskortikosteroidihoidon kuurin jälkeen, ylläpitohoidon on tutkittu vähentävän merkittävästi uusia pahenemislehahduksia. Ylläpitohoidossa lääke- voidetta levitetään kaksi kertaa viikossa ihottuma-alueille perusvoiteen käytön lisäksi. Yllä- pitohoidolla voidaan parantaa atooppista ihottumaa sairastavan potilaan elämänlaatua. Yl- läpitohoidossa kutina vähentyy ja näin se edesauttaa sitä, ettei pahaa univajetta ja väsy- mystä pääse syntymään. Myös oman hallinnan tunne lisääntyy, sillä potilas kokee pysty- vänsä itse hallitsemaan sairauttaan.

Kalsineuriinin estäjät

Kalsineuriinin estäjiä ovat takrolimuusi ja pimekrolimuusi. Ne ovat olleet 2000-luvun alusta asti osa atooppisen ihottuman hoitoa. Vaikutusmekanismiltaan ne ovat samankaltaisia, mutta takrolimuusi on selvästi tehokkaampaa. Näiden etuna on se, että ne eivät pitkäaikai- sessa käytössä ohenna ihoa ja näin ollen niitä voi käyttää riittävän pitkään tulehduksen sammuttamiseksi. Käyttöä rajoittaa valmisteiden korkeampi hinta. Kela myöntää peruskor- vauksen ainoastaan ihotautien tai lastentautien erikoislääkärin kirjoittaman B-lausunnon pe- rusteella. Yleislääkäri voi jatkaa B-lausunnon voimassaoloaikaa. (Mäkelä ym. 2020, 104.) Käytön alussa takrolimuusivoide aiheuttaa useimmille potilaille ihon kuumotusta ja pistelyä, mikä helpottaa yleensä muutamassa päivässä. Jos oireet tuntuvat hankalilta, voi tuntia en- nen rasvausta ottaa särkylääkkeen niitä lievittämään. (Käypä hoito -suositus 2016; Mäkelä ym. 2020, 104.)

Takrolimuusi tai pimekrolimuusi otetaan käyttöön atooppisen ihottuman hoidossa yleensä siinä vaiheessa, kun paikalliskortikosteroideilla ei saada riittävää pitkäaikaista vastetta. Näitä levitetään ihottuma-alueelle kaksi kertaa päivässä ohut kerros, kunnes ihottuma on rauhoittunut. (Käypä hoito -suositus 2016.) Kalsineuriinin estäjät sopivat erityisesti kasvojen, kaulan ja ylävartalon alueen ihottumaan. Näiden alueiden hoitoon kalsineuriinin estäjät voivat olla myös ensisijainen hoitovaihtoehto. (Käypä hoito -suositus 2016; Suomi- nen 2021.)

2.3. Ultraviolettivalohoito

Ultraviolettivalohoidolla eli UV-hoidolla on todettu olevan suotuisa vaikutus atooppisen ihot- tuman hoidossa. Se vaimentaa immunologista tulehdusprosessia ja sillä on antimikrobinen vaikutus eli se vähentää bakteerien ja hiivojen määrää iholla. UV-valon vaikutuksena on myös ihon paksuuntuminen ja veden haihtumisen vähentyminen ihosta. (Joronen 2013, 24; Käypä hoito -suositus 2016.) UV-laitteet, joita käytetään atooppisen ihottuman hoidossa, jaotellaan aallonpituuden spektrin mukaan. Suomessa on pääasiassa käytössä kapeakais- tainen UVB. UVB-säteet muistuttavat eniten auringon valoa. (Mikkelsen ym. 2017, 26; Kor- honen ym. 2021, 2945)

Valohoito soveltuu aikuisen keskivaikean tai vaikean atooppisen ihottuman hoitoon, kun ihottuma on kroonisessa vaiheessa ja paikallishoidoilla ei saada riittävää vastetta. Ka- peakaistainen UVB-hoito on ilmeisesti tehokas hoitokeino. Noin puolella potilaista voidaan vielä kolmen kuukauden jälkeen todeta suotuisa vaikutus hoidosta. (Käypä hoito -suositus 2016.) Hoitokertoja on yleensä 15–25 ja hoitoja annetaan tavallisesti 2–3 kertaa viikossa (Joronen 2013, 25). Vasta-aiheita UV-valohoidolle ovat ihottuman akuutti vaihe, valoherk- kyys, aiemmin sairastettu ihosyöpä ja tiettyjen lääkkeiden käyttö (Käypä hoito -suositus 2016). Haittavaikutuksia voi ilmetä UV-hoitojen aikana. Yleisin niistä on ihon herkistyminen valolle, jolloin iho voi palaa samalla tavalla kuin se auringossa voi palaa. Hoitomuodon käyt- töä voi myös rajoittaa etäisyydet hoitopaikkaan ja hoidon kuormittavuus, sillä käyntejä tulee paljon hoitojakson aikana. (Korhonen ym. 2021, 2945.)

2.4. Sisäiset hoidot

Systeemistä lääkehoitoa harkitaan vaikean atooppisen ihottuman hoidossa, kun hyvällä paikallishoidolla ja/tai UV-valohoidolla ei saada riittävää vastetta ihottuman hoitoon. Sys- teemisessä lääkehoidossa on haittavaikutuksia, joiden takia niiden annostusta tulee pitää mahdollisimman pienenä hoitovasteen saavuttamisen jälkeen. (Käypä hoito -suositus 2016; Korhonen ym. 2021, 2945.) Mäkelä ym. (2020, 105) toteavat, että systeemiset lääkkeet vaikuttavat myös moneen muuhun elimeen, kuin ihoon ja jatkuva laboratorioseuranta on tarpeen. Hyvää paikallishoitoa tulee jatkaa lääkehoidon aikana.

Siklosporiini on systeemisitä lääkkeistä ainoa, mikä on virallisesti tarkoitettu atooppisen ihottuman hoitoon. Vaikka lääke on todettu tehokkaaksi useissa tutkimuksissa ja sen vaste alkaa nopeasti, on sen pitkäaikaista käyttöä vältettävä haittavaikutusten vuoksi. Pitkäaikais- käytön haittoja on esimerkiksi munuaistoksisuus ja ihosyöpäriskin lisääntyminen, jos potilas on saanut runsaasti valohoitoja. (Käypä hoito -suositus 2016; Mäkelä ym. 2020, 105; Kor- honen ym. 2021, 2946.) Metotreksaatti ja atsatiopriini ovat atooppisen ihottuman hoidossa käytössä, jos muista hoidoista ei saada hyvää vastetta tai ne ovat muuten vasta-aiheellisia (Käypä hoito -suositus 2016). Metotreksaatin vaikutus alkaa hitaasti verrattuna siklosporii- niin, noin 3–4 kuukaudessa, mutta sen etuna on pitkäaikaiskäytön mahdollisuus, jos vaste todetaan hyväksi. (Korhonen ym. 2021, 2946.) Atsatiopriinin käyttö on Suomessa vähäistä ja tutkimusnäyttöä sen tehosta on vähäisesti. Tehdyissä tutkimuksissa sen teho on lume- lääkettä parempi ja ihottuman vaikeusaste on hoidon aikana parantunut 37–57 %. (Joronen 2013, 23; Korhonen ym. 2021, 2946–2947.)

Muut sisäiset lääkkeet

Antibiooteista ei ole apua atooppisen ihottuman hoidossa. Joskus ihottuma-alueelle voi ke- hittyä sekundaari infektio ja tällöin antibioottikuuri on aiheellinen. Diagnosoinnissa ei voi käyttää pelkästään ihon bakteeriviljelyä, vaan pitää huomioida myös ihottuma-alueen infek- tion merkkejä ja muita infektio-oireita, kuten sairauden tunnetta ja kuumetta. (Joronen 2013, 21–22; Käypä hoito -suositus 2016.) Sisäisesti otettavia kortikosteroidikuureja ei suositella atooppisen ihottuman hoidossa potilaalle aiheutuvien systeemihaittojen eli koko elimistöön vaikuttavien haittojen takia. Niiden teho on nopea, mutta väliaikainen ja yleensä oireet pa- lautuvat nopeasti takaisin. (Joronen 2013, 22; Lauerma 2016.) Antihistamiineilla ei ole vai- kutusta atooppisen ihottuman kutinaan. Niiden käytössä vaikutus perustuu sedatiiviseen eli rauhoittavaan vaikutukseen. (Käypä hoito -suositus 2016.) Ihottuman hyvä hoito on paras kutinan lievittäjä (Joronen 2013, 25).

Atooppisen ihottuman hoitoon on mahdollista käyttää myös biologisia lääkkeitä, joita ovat esimerkiksi dubilumabi ja tralokinumabi. Biologisia lääkkeitä kokeillaan, jos muut keinot ei- vät ole riittäviä. Atooppisen ihottuman hoitoon pyritään jatkuvasti löytämään parempia täs- mälääkkeitä ja hoidon tutkimus on aktiivista. Kuviossa 2 on nähtävissä, missä järjestyk- sessä eri hoitoja pääasiassa käytetään aikuisen vaikean atooppisen ihottuman hoidossa. (Mäkelä ym. 2020, 105; Korhonen ym. 2021, 2944.)

LAB-ammattikorkeakoulu Sairaanhoitaja (AMK) 2023
Aura Lindqvist