Hepatiitti B virus aiheuttaa hepatiitin, eli maksatulehduksen. Se on DNA-pieni virus, joka on yleinen jossain päin maailmaa, varsinkin Amazonasin alueella Etelä-Amerikassa, trooppisessa Afrikassa ja Kauko-Idässä. Paikoitellen esiintyvyys on suurta, ja joka 10. kantaa kehossaan tätä virusta.

Suomessa tauti on melko harvinainen, mutta kuitenkin sitä esiintyy. B hepatiitti virus ei leviä pisaratartuntana. Vaan se leviää lähinnä veren, suojaamattoman seksin välityksellä tai sitten se leviää äidistä lapseen raskauden loppuvaiheessa tai synnytyksen aikana.
Jos B-hepatiitin saa aikuisena esimerkiksi pistostapaturmasta, käyttää IV-huumeita tai harrastaa suojaamatonta seksiä virusta kantavan kanssa, se voi infektoida saajan siten, että saajalle syntyy B-hepatiitin akuuttiin tulehdukseen viittaavia oireita. Kukaan ei tiedä mistä syystä vain 30 % virustartunnan saaneista saa akuutteja oireita. Pahoinvointi, yleistä sairauden tunnetta, ylävatsakipua ja oksentelun lisäksi voi ilmetä keltaisuutta. Näissä tapauksissa henkilö usein hakeutuu lääkärin hoitoon. Tartunnan saaneista noin 70 % voi siis olla aivan oireettomia, eikä tiedä tartunnasta mitään eikä näin osaa hakeutua hoitoon tai tutkimuksiin.
Jos aikuisena saa tämän viruksen elimistöönsä, voi virus kroonistua. Noin 5 prosenttia tartunnan saaneista siis jää taudin kantajiksi. Kroonisessa taudissa virus tulehduttaa maksan eli aiheuttaa lievän hepatiitin. Tämäkin voi olla täysin oireeton. Krooninen, oireeton hepatiitti voidaan todeta sattumalöydöksenä, kun tarkastellaan kohonneita maksa-arvoja. Henkilö voi myös hakeutua tutkimuksiin, mikäli tietää seksikumppanin sairastavan B-hepatiittia.
Tauti voidaan todeta verikokeella yksiselitteisesti joko akuuttivaiheessa tai kroonisessa vaiheessa. Suomessa viime vuosina on todettu noin 150 B-hepatiittitartuntaa vuodessa. Tämä on määrällisesti vähän maailmanlaajuisesti. Näistä tartunnoista lähes kaikki ovat olleet kroonisia hepatiitteja. Usein tartunta on saatu ennen Suomeen muuttamista, maista, missä tautia esiintyy enemmän. Noin kymmenkunta on akuuttia, äkillisesti tartuntana saatua B-hepatiitti -infektiota.
B-hepatiitti tulehduksessa on kurjaa niille 5 prosentille, jotka ovat saaneet aikuisena elimistöönsä, kehittyy krooninen maksatulehdus. Tähän ryhmään kuuluville voi kehittyä pitkällä aikavälillä maksan vajaatoiminta. Mutta puhutaan kymmenistä vuosista ja tilanne voi kehittyä maksakirroosiin. Maksakirroosi altistaa maksasolusyövälle. Maailmanlaajuisesti B-hepatiittia arvellaan olevan noin kolmella sadalla miljoonalla ihmisellä. Maailmalla maksasolusyöpä B-hepatiitin aiheuttamana on yleisin. Noin miljoonalla henkilöllä vuodessa kuolee kroonisen B-hepatiitti -infektion aiheuttamiin komplikaatioihin. Suomessa näitä tulehduksia todetaan vähemmän.
Lääkäri Jokelaisen mielestä jokainen, jolla infektio todetaan, olisi oikeutettu tulehduksen hoidon arvioon erikoissairaanhoidossa. Eli Meilahden sairaala Helsingin alueella olisi oikea arvion tekijä verikokein ja tarvittaessa kuvantamalla esimerkiksi ultraäänellä, tietokonetomografialla, koepalan otolla mikä on maksasairauden aste ja tarvitseeko kroonista B-hepatiittia sairastava mahdollista lääkehoitoa.
Jos katsotaan tutkimuksissa, että lääkehoidolle ei ole tarvetta, erikoissairaanhoidosta annetaan ohje avoterveydenhoidolle miten sairautta on seurattava, millä verikokeilla ja kuinka usein ja milloin sairastunut tulee lähettää erikoissairaanhoidon uuteen arvioon.
Jos B-hepatiitin hoito aloitetaan, käytännössä on kaksi optiota. Jos sairastavalla ei ole maksavauriota eli ei ole vielä muodostunut sidekudoslisää, hän on nuori ihminen ja halutaan hoito missä on alku ja loppu, käytetään noin vuoden mittaista interferonihoitoa. Hoito otetaan noin kerran viikossa pistoksena ja pienessä osassa tapauksia saadaan virus potilaan elimistöstä häädettyä.
Jos sairastavalla on enemmän ikää ja on vasta-aiheita interferonihoidolle, joka voi aiheuttaa heikkoutta ja flunssan oireita, silloin valitaan pillerihoito. Tabletteja on useita vaihtoehtoja Suomessakin tarjolla ja käytännössä se merkitsee yhden pillerin päiväannosta. Pillerihoito on erittäin hyvä vähentämään viruksen määrää elimistössä ja sammuttamaan täysin maksatulehduksen. Huonoa tässä pillerihoidossa on se, että se on loppuelämän lääkitys. Sama periaate kuin HI-viruksen kanssa, eli niin kauan kun B-hepatiittivirus lääkettä ottaa yhden pillerin päivässä, virus pysyy mittaamattomana matalana. Käytännössä potilas ei juurikaan ole tartuttava ja mikä tärkeintä sairastuneen maksa ei ole lainkaan tulehtunut. Kolikon kääntöpuolena on elinikäinen lääkitys ja se tuo kustannuksia. Pillerihoito ei aiheuta juurikaan sivuvaikutuksia, mutta se tulee ottaa joka päivä. Pillerilääkitys valitaan aina, jos sairastuneella on jo maksavaurio, tämä vaihtoehto on turvallisempi. Pillerilääkitys valitaan myös silloin kun kyseessä on odottava äiti, ja joilla tiedetään olevan krooninen B-hepatiitti infektio, mutta eivät ole saaneet siihen lääkitystä. Kuten alussa todettiin, virus voi siirtyä helposti lapseen synnytyksen aikana veren välityksellä äidistä syntyvään lapseen. Mikäli raskaana olevalla on korkea virusmäärä veressä, tulee hänen aloittaa raskauden kolmannella trimesterillä lääkitys, jolloin synnytykseen tultaessa veressä olisi mahdollisimman vähäinen määrä virusta. Varmuudeksi lapselle annetaan synnytyksen jälkeen immunoglobuliinia eli vasta-ainetta, joka lapsessa olevia viruksia eliminoi. Lapsi saa myös B-hepatiitti rokotesarja. Kroonista B-hepatiittia ei voida parantaa enää rokotuksella. Kuitenkin kaikille, jotka elintapojen myötä altistuvat B-hepatiitille, suositellaan tehokkaaksi todettua, täysin tartunnalta suojaavaa B-hepatiitti rokotetta. Tämä on hyvä uutinen tässä virustaudissa. Rokote annetaan kolmena annoksena. Yksi tänään, seuraava kuukauden kuluttua ja viimeinen annos puolen vuoden – vuoden sisällä. Edellä mainitulla sarjalla saadaan täydet vasta-ainetasot virusta vastaan, vaikka virus elimistöön saattaisi pujahtaa. Perhepiirissä suositellaan kaikkien ottavan tämä rokotesarja. Myös terveydenhuollon ammattilaisille B-hepatiittirokotteen otto on suotavaa. Meilahdessa tämä tulee talon puolesta.
ASIAAN LIITTYVÄ SISÄLTÖ